Bali, we will miss you

Eilen sanottiin heipat monelle ihanalle vaihtarikaverille. Tällä hetkellä olo on yhtä epätodellinen kuin silloin elokuussa ennen reissun alkua, ainoa ero on se, että nyt tuntuu myös kamalan surulliselta ja haikealta.. Ei ole epäilystäkään etteikö tämä ois ollu meidän elämän mahtavin syksy eikä vaihdettais tätä pois mistään hinnasta. Syksyn aikana ollaan maisteltu paljon uusia makuja, nähty auringonlaskuja ja -nousuja, nautittu auringosta, lämmöstä, merestä ja hiekasta varpaiden välissä. Ollaan päristelty skootterilla tukka hulmuten, kirottu sitä kauheaa liikennettä ja oltu onnellisia kun ollaan taas kerran selvitty ehjin nahoin. Ollaan nähty paljon uusia paikkoja ja upeita maisemia. Ollaan tutustuttu moneen eri kulttuuriin ja huomattu kuinka moni asia on hyvin Suomessa. Hienointa kuitenkin tässä syksyssä on ollu ihmiset joiden  kanssa on saatu jakaa nämä hetket.   

Koottiin tähän kuvia parhaista hetkistä ja paikoista. Näitä sitä katellaan sitten kun Suomen kylmä ja ankea talvi alkaa ottamaan päähän ja ikävä Balille on kova. 

Terima kasih teman-teman kami. Sampai jumpa lagi <3

Asiaa muutamista jutuista...

Viimeinen viikko Balilla tärähti käyntiin. Tänään tehtiin viimeinen tentti kuudesta, ja huomenna ois vielä koulun järjestämä päätösjuhla jonne saadaan laittaa ne upeat balilaiset kostyymit! Neljä kuukautta Aasiassa on opettanut aivan uskomattoman paljon erilaisesta kulttuurista, ympäristöstä, ihmisistä ja meistä itsestämme. Monet asiat täällä on niin eri tavalla kuin siihen mihin ollaan totuttu, osat asioista on paremmin ja joissakin taas mietitään yhä uudestaan ja uudestaan että ei voi olla totta..

Ravintolassa:
Erittäin yleistä täällä on, että voit saada täysin eri annoksen mitä olet tilannut. Vielä tyypillisempää on, että annoksestasi puuttu jokin asia, tai jokin ruoka-aine on korvattu jollain muulla. Asiasta ei tietenkään ilmoiteta sinulle mitään, ja kun asiasta kysyt, vastauksena yleensä on "sorry, we no have chicken. okay for you?". Mitäpä siihen sitten sanomaan, kai se on ok että annoksesta puuttuu yks tärkeimmistä ruoka-aineista, vai? :D Ruuat tuodaan pöytiin monesti eri aikoihin, joten usein jos ollaan isommalla ryhmällä syömässä, osa on jo ehtinyt syödä kun toiset vasta saavat annoksensa. Tämä on mielestämme todella omituista, kun vertaa siihen kuinka paljon ihmisiä ravintoloissa yleensä työskentelee. Työntekijöitä on varmasti kolme kertaa enemmän kuin Suomessa olisi vastaavassa paikassa. Esimerkiksi Vietnamissa oli aika hulvatonta käydä Subwayssa asioimassa: tiskin takana sinua palveli seitsemän (!) työntekijää joista yksi asetteli tomaatit, toinen kastikkeet, kolmas pippurit jne. Vaikka muuten palvelu on hidasta, niin astiat kyllä tullaan kerämään pöydistä jo ennen kuin viimeinen haarukallinen on ehtinyt luikahtaa suuhun. Niin ja laskut, ne tulee yleensä yhtenä könttinä, vaikka pyytäisikin seurueen kanssa erillisiä laskuja.

Kaupassa:
Työntekijöitä on lievästi sanottuna paljon! Lähikaupassamme ei voi tietää kuka siellä on töissä ja kuka on vaan hengailemassa. Ihmisiä istuu ympäri kauppaa limsakorien päällä, ja tekee, noh, ei yhtään mitään. Kassojen vieressä istuu joka päivä samat tyypit ja polttaa tupakkia (sisällä). Työntekijät pitävät avoimesti juorupiirejä, ja silloin palvelua on mahdoton saada. Toisaalta taas isommissa ruokakaupoissa vihannekset ja hedelmät viedään puntarille jossa työntekijä punnitsee ja pussittaa ne. Kassalla taas tavarat pakataan puolestasi pusseihin. Suomessa kun saat maksaa pussista parikymmentä rahhaa, niin täällä niitä jaellaan ilmaiseksi. Se on todella outoa ottaen huomioon tämän paikan suuren jäteongelman: jätteille ei ole kunnon kierrätystä ja roskia näkyy erittäin paljon vesistöissä ja "kaatopaikoilla" joita on mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Niin, ruuat siis pakataan pusseihin, useisiin sellaisiin, ja mikäli ostaisitkin vain vesipullon tai jäätelön, saat sen muovipussiin pakattuna.

Asioiden hoitaminen:
Aikakäsitystä ei täällä juurikaan ole. Viis minuuttia on puoli tuntia ja "kohta" voi olla vasta seuraava päivä. Paikalliset ei kaikki puhu englantia, ja jos puhuu, se on aikamoista kapulakieltä. Tämä luonnollisesti vaikeuttaa kommunikointia. Voit keskustella pitkäänkin paikallisen kanssa, joka kommentoi "yes, yes" jokaiseen asiaan. Jossain vaiheessa ymmärrät että keskustelu ei etene mihinkään koska keskustelukumppanisi ei ole ymmärtänyt sanaakaan. Se siitä sitten. Meidän villalla on onneks töissä eräs nainen joka puhuu erittäin sujuvaa englantia, ilman häntä ois monen asian, kuten skootterin vuokraaminen, ollut vieläkin haastavampaa.

Ihmiset:
Taksikuskeista voisi kirjoittaa vaikka romaanin, ne on täällä jotain aivan uskomattomia! Ensinnäkin, kuskihan ei tietenkään voi myöntää jos hän ei tiedä missä haluamasi paikka sijaitsee. Asiasta ei voi häneltä kysyä, koska tottakai hän tietää paremmin kuin sinä. On aika monesti ajettu harhaan ja pidempiä reittejä johonkin kohteeseen koska kuski ei ole suostunut kuuntelemaan ohjeita. Öisin kun lähdet baarista taksilla kotiin, tulee joka ikinen kerta tappelu taksin hinnasta. Taksit ei yleensä suostu laittamaan öisin mittaria päälle, vaan yrittävät huijata nelinkertaista hintaa mittariin verrattuna. Kyllä siinä saadaan hammasta kiristellä että sopuun päästään..
Välillä ihmiset on todella töykeitä. Kauppajonossa on normaalia että paikallinen henkilö tulee ja etuilee. Näin käy myös esimerkiksi tankille mentäessä. On ruettu pitämäään puoliamme ja kiilaamaan niiden etuilijoiden edelle. Jotain rajaa sentään!

Vessakulttuuri:
Vaikka ollaankin juntteja Pohojanmaalta, ja totuttu kyllä käymään huussissa ja bajamajoissa, niin kyllä täällä  siltiki välillä tulee vessaan astuessa sellainen tunne että eiiisaakeli. Perinteinen balilainen vessa on lattiassa oleva reikä, jonne sitten yrität kyykyssä ollessasi tähdätä. Vieressä on  allas, josta kauhotaan vettä reikään. Koulussamme on hieman edistyneempi versio: siellä on normaali vessanpönttö, mutta eihän sitä voi vetää, vaan sinne täytyy myöskin lapata vettä vieressä olevasta altaasta. Hämmentävin vessakokemus on kuitenkin ollut eräässä kauppakeskuksessa. Vessa oli erittäin siisti, mutta paperia tai käsisuihkua ei näkynyt missään. Sen sijaan pöntön kyljessä oli nappi, jota painamalla pöntön sisältä ilmestyi pieni suihku joka alkoi ruutaamaan vettä pakaroille. Kyllä siinä vähän säikähti yllättävää suihkua!

Ja se liikenne:
Ollaan tästä aiheesta jo aika paljon jauhettukkin, mutta siitä ei vaan voi liikaa selittää ja spekuloida! Liikenne on kaoottista, mutta hallittavissa olevaa. Ruuhkaa on aina, ihmiset ajelee miten sattuu, töötit huutaa ja pinna on kireellä. Kummallista on, että kun autot ajaa risteyksestä suoraan, niin ne laittaa hätävilkut päälle. Siinä sitten kun saattuu olemaan sellaisessa kulmassa että näet vain toisen vilkun, ja luulet että auto on kääntymässä, niin voi käydä huonosti. Tööttiä käytetään monessa eri tilanteissa: "varo mää tulen", "aja lujempaa", "mene jo, valot vaihtui vihreälle" tai ihan vaan yleisestä tööttäämisen ilosta. Kaikilla skootterikuskeilla ei toimi vilkut, ja silloin näytetään käsillä mihin suuntaan ollaan kääntymässä. Paikalliset naiskuskit on kaikista pahimpia: ne ajelee aivan miten sattuu, on tientukkeena niin ettet pääse ohittamaan eikä katso ollenkaan peileistä jos kääntyy tai lähtee ohittamaan toista. Skootterilla voi myös kuljettaa samoja asioita kuin autollakin: kanahäkkejä, koko neljähenkistä perhettä, ruokakojua yms. Ajokortin täällä ilmeisesti saa rahalla, ilman mitään kouluja, ja sen kyllä tuolla liikenteessä huomaa vähän liiankin hyvin.

Että sellaista täällä maailman toisella puolen, jännää taas tulla Suomeen kun saa ravintolasta sitä mitä tilaa, on olemassa liikennesäännöt ja oikeanpuoleinen liikenne, ja voi käydä niin että joka paikassa ei yritetä rahastaa ja huijata. Pikkujuttujahan nuo on, mutta silti välillä aika ärsyttäviä. Nyt kuitenkin nauttimaan viimeisistä hetkistä: paljon auringonottoa (babyoilit on sivelty!), hyvää ruokaa, juhlintaa, rantaa sekä ennenkaikkea hengailua meidän ihanien vaihtariystävien kanssa.

Maailman kaunein saari

Viimein päästiin kiertämään Balia oikein kunnolla skoottereilla. Reissu oli ollut suunnitelmissa jo alusta asti, mutta aikaisemmin ei sopivaa ajankohtaa ollut löytynyt. Viime viikon keskiviikkona koulun jälkeen lähdettiin matkaan. Tällä kertaa meillä oli mukana oikein kunnon karttakirja. Hyvin osattiin paikasta toiseen, eikä taidettu ku muutaman kerran ajaa harhaan.Onneksi oli se kunnon opus messissä, muuten oltais oltu ihan hukassa.

Kartasta näätte vähän minkälainen reitti kierrettiin:
Amed, Lake Batur ja Lovina.

Ensimmäiseksi suunnattiin Amediin, aika pieneen kylään Koillis-Balilla. Amed oli tosi rauhallinen ja sievä paikka. Otettiin ihan rennosti, käytiin snorklaamassa ja kateltiin vain paikkoja. Snorklauspaikkana Amed oli hyvä. Snorklattiin jonkun vanhan japanilaisen hylyn ympärillä. Kaloja oli isoja ja pieniä varmaan kaikissa sateenkaaren väreissä. Itse hylky ei kovin kummoinen ollut, ku oli jo päässyt vuosien aikana lahoamaan. Löydettiin Amedista kiva ja halpa majapaikka, kolmelta ihmiseltä yhteensä 120 000rp. Ei kuitenkaan joudettu olemaan siellä kuin yksi yö, koska aamulla snorklauksen jälkeen piti jatkaa jo matkaa kohti Lake Baturia.

Amedin majapaikka

breakfest time!

Reitistä Lake Baturille meillä ei ollut mitään tietoa. Kartasta ei oikein ottanut selvää, mitä kautta sinne kannattaisi ajaa, kun ei siihen niitä kaikista pienimpiä vuoristoreittejä oltu merkattu.. Kyseltiin paikallisilta parasta reittiä sinne. Saatiin muutamia epämääräisiä ohjeita ajaa Besakih temppelin kautta. Besakih on Balin tärkein temppeli Mount Agungin, Balin korkeimman vuoren rinteellä. Mehän lähdettiin suunnistamaan kohti temppeliä. Ajeltiin jotain pikkuteitä Agungin rinteillä, jotka mutkitteli pikkukylästä toiseen. Melkein joka risteyksessä jouduttiin kysymään neuvoa mihin suuntaan jatkaa matkaa. Maisemat oli jälleen kerran huikeita. Alhaalla tien vieressä avautu maisemat laaksojen riisipelloille ja kyliin, ylhäällä häämötti Agungin rinteet ja jossain kauempana pilvien yläpuolella Agungin huippu. Noustiin aina vain ylemmäs ja sitten mutkiteltiin taas alas vuorelta. Kun alettiin lähestymään Baturia ilma kylmeni huomattavasti. Enää ei tarennut pelkällä topilla vaan oli pakko laittaa pitkähihaista päälle. Melkein kolmen tunnin ajelun jälkeen päästiin Lake Baturille, kraatterijärvelle Mount Baturin vieressä.

ollaanko hukassa...

Lake Batur

Lake Baturilla ei paljon turisteja näkynyt. Löydettiin majapaikka hienolta paikalta vuoren rinteen juuresta, josta avautui kivat maisemat järvelle. Saatiin tingattua majoituksen kanssa samaan pakettiin kiipeäminen tulivuorelle auringonnousua katsomaan. Kiipeäminen Mount Baturille oli yksi hienoimmista kokemuksista tällä reissulla! Aamulla lähdettiin meidän majapaikan pihasta oppaan johdolla klo 04:00 kiipeämään vuorelle. Oli aivan pilkkopimeää, valona vain pienet taskulamput. Melko nopeasti rinne alkoi jyrkkenemään ja kiipeäminen kävi aina vain rankemmaksi. Kiivettiin ja kiivettiin, välillä pidettiin pieniä taukoja mutta kunto oli siitä huolimatta todella koetuksella. Oltiin hikimärkiä ja syke hakkasi varmaan kaikilla melkoisissa lukemissa. Haastavaa kiipeämisestä teki se, että oli aivan pimeää ja maasto oli vaikeakulkuista. Eikä siellä tietenkää mitään polkua ollut. Reitti, jota käveltiin tai paremminki kiivettiin oli irtonaista laavakiveä. Sai olla tosi tarkkana mihin astui. Siitä jos olis jalka livennyt ja oisit horjahtanut taaksepäin niin oisit kyllä melko pitkälle alaspäin rinnettä vierinyt.

Puolentoista tunnin "taistelun" jälkeen päästiin huipulle 1717 metriin. Melkein lannistuttiin huipulla kun oli aivan pilvistä eikä taivasta näkynyt yhtään. Jotenki kummasti pilvet alkoi yhtä-äkkiä liikkumaan ja aurinko pilkottamaan vuorien takaa. Olihan se aivan mieletön tunne seistä vuoren huipulla hikisen ja rankan kiipeämisen jälkeen. Siinä vaiheessa kun taivas repesi pilvistä ja aurinko alkoi nousemaan vastakkaisen vuoren juuresta, ja kun alapuolella näkyi Lake Batur ja upeita kukkuloita, niin oli se aika täydellistä. Kaiken kruunasi meidän oppaan valmistama aamupala: tulivuoressa paistettuja kananmunia ja banaaneja.

Alaspäin laskeuduttiin vähän loivempaa mutta pidempää reittiä kuin oltiin ylöspäin menty. Perillä meidän majapaikassa oltiin jo reilusti ennen aamu yhdeksää. Pakattiin kamat ja jatkettiin taas matkaa kuumien lähteiden kautta kohti Lovinaa. Oli ihana lillua kuumissa lähteissä kiipeämisen jälkeen ja pestä pois kaikki hiki ja lika.

Matka Pohjois-Balille Lovinaan kesti vajaat kolme tuntia. Tie oli semmosta serpentiiniä, mutkaa mutkan perään, mutta ajaminen niissä maisemissa oli kuitenki jälleen kerran mukavaa. Kysyttiin paikalliselta mieheltä matkalla Singarajan kaupugissa lähellä Lovinaa, että ollaanko oikealla tiellä, niin tietenki tällä miehellä oli Homestay majoitusta lähellä Lovinaa. Mies nappas meidät siitä mukaan ja ajettiin tän miehen perässä sen majapaikalle. Paikka oli oikein kiva, mutta haluttiin lämmin suihku, niin eiköhän mies vienyt meidät tien toiselle puolelle kaverinsa homestayhin.Se oli vielä vähän kivempi niin päätettiin sitten jäädä sinne. Samalta mieheltä saatiin myös aamuksi delfiinien pongausmatka. Täällä päin maailmaa ihmiset kyllä järjestää sulle ihan mitä vain satut sillä hetkellä tarvitsemaan majoituksesta ruokaan ja skootterin, ja jos heillä itsellä ei sitä ole, niin lainataan naapurista tai sukulaiselta. Kätevää toimintaa!

Ilta kierreltiin Lovinassa, aika pieni ja hiljainen paikkahan se on verrattunu meidän huudien hälinään ja ihmisvilinään. Siellä oli kuitenki paljon kivannäkösiä ravintoloita ja monissa soitettiin illalla livemusiikkia. Rannassa oli mustaa hiekkaa ja vesi tuntui tosi lämpimältä. Käytiin perinteissä balilaisessa hieronnassa ja ai että se tuntu hyvältä aamullisen kiipeämisen kipeyttämissä lihaksissa. Seuraavana aamuna meillä oli taas aikainen herätys koska kuudelta oli lähtö pongaamaan delfiinejä auringonnousussa. Lähdettiin pikkupaatilla kuudelta merelle. Meitä ei ollut kuin me ja yksi saksalainen mies ja veneen kuski siinä paatissa. Nähtiin monta delfiiniä ja yksi esitti meille hienon hypynkin. Vähän kuitenkin kävi sääliski niitä delfiinejä. Veneitä oli varmaan parikymmentä ja aina kun joku huomasi delfiinin jossain, monet veneistä kaasutti heti delfiinien viereen. Olis ollu ihana jos siellä ei ois ollut niin paljon muita ihmisiä. Aamupalan jälkeen startattiin kotimatkalle. Matkalla kotiin pysähdyttiin vielä Gitgitin vesiputouksilla. Hienojahan ne vesiputoukset täällä on!

Oli ihana käydä kiertämässä Balia. Nyt nähtiin sitä "oikeaa Balia" ja ei ole mikään ihme, että jotkut kutsuvat Balia yhdeksi maailman kauneimmista saarista. Ihmiset oli niin ystävällisiä ja auttavaisia, ihan erilaisia kuin Kutalla, jossa kaikki koittavat vain nyhtää susta kaikki rahat irti mitä suinki saavat. Ja maisemat, ne oli jotain niin hienoja... Kuinka ihana oli päästellä skootterilla menemään (jos ei lasketa takapuolen puutumista ja jumiutuneita hartioita) kun tuuli vain humisi korvissa ja mukavasti viilensi helteessä. Aikamoinen vapauden ja hyvänolon tunne siinä ajaessa tulee.. (ollaan aateltu että aletaan ajamaan skoottereilla myös Suomessa :D)

Kyllä elämä on vaan aiiika mukavaa täällä!

..päivät käy aivan vähiin täällä, joten nyt yritämme täysillä nauttia viimeisistä hetkistä ja jospa tuo aurinko paistais pitkästä aikaa että saadaan vielä kunnon rusketus pintaan ennen Suomeen paluuta.